lördag 13 april 2013

Pekka Lehtinen syyttää Järvilehtoa.

JIMtv.fi näytti 2013-02-18 "Rekonstruktio" nimisen ohjelman venesurmasta, joka oli asenteellinen. Järvilehtosta tehtiin syyllinen ilman mitään perusteluja. Hovioikeus vapautti hänet. Toimittajana oli Pekka Lehtinen. Ainostana poliisin tutkintamateriaalia oli käytetty.

Ohjelman asiatietodot ovat kauttaaltaan vanhentuneita ja jopa aivan vääriäkin. Kuinka voidaan tehdä rekonstruktio ilman, että otetaan huomioon käräjäoikeudessa ja erityisesti hovioikeudessa esiin tullut aineisto? Juuri ennen ohjelman lähettämistä ilmoitettiin, että venesurmasta on valitettu korkeimpaan oikeuteen. Ohjelman julkistamisella juuri nyt on pyrkimys vaikuttaa asian käsittelyyn KKO:ssa. Aikaisemmin on Pekka Lehtisen "Rekonstruktio" Ulvilan surmasta hyllytetty kun ei haluttu tätä vaikutusta.

Hovioikeus toteaa johtopäätöksissä:
Syytteen toteennäyttäminen voi tällaisessa tilanteessa jäädä ratkaisevasti
riippumaan siitä, onko esitutkinnassa varmistettu, että käytettävissä on
kaikki mahdollinen aineisto niin Järvilehto on kohdistetun rikosepäilyn puolesta
kuin sitä vastaan. Tutkinnassa on jäänyt esimerkiksi tarkemmin selvittämättä,
mitä syytettä vastaan tai sen puolesta puhuvaa tietoa veneen rakenteista, niiden
mitoista, korkeusasemista ja lujuuksista olisi ollut saatavissa. Veneen ja
sen rakenteiden sekä henkilöiden liikeratojen merkitys asiassa on tuotu laajemmalti esille vasta hovioikeudessa. Esitutkinnassa on pitäydytty merkityksellisiltä osin vatsan kaarevan vamman selvittelyssä. Esitutkinnan suppeus on siten toisaalta kaventanut todistelumateriaalia ja toisaalta johtanut siihen, että todistusaineisto 
on laajentunut huomattavasti hovioikeudessa. 

Ohjelmassa annetaan kauttaaltaan vääriä asiatietoja, että alkoholia olisi 0,17%, Hovioikeuden mukaan Järvilehdolla mitattiin 0,253% ja ystävällä 0.20% Siis Järvilehto oli vahvemmassa humalassa. Veneen nopeusmittarissa oli 58 solmua ei 40 kuten ohjelmasssa sanotaan


Käsittely käräjä- ja hovioikeudessa

Rekonstrution laadinnassa on keskeisenä julkkisjuristi jolla on vankilameriittejä. Toimittaja on tunnettu siitä, että Krp julkistaa hänen kauttaan materiaaliaan. Esimerkiksi tieto, että presidentti Putin on Krp:n salaisella rikoksesta epäiltyjen listalla tuli juuri Pekka Lehtisen kautta. Oikeudenkäyntiin liittyy mielenkiintoinen psykologien todistelu, joka ratkaisi päätöksen niin käräjä- kuin hovioikeudessakin. Julkkislääkäri Hannu Lauermaa vakuutti kärärjäoikeudessa, että Järvilehto ei voinut olla muistamatta, että hän itse ajoi venettään. Käräjäoikeudessa salattiin Krp:n asiantuntijan, juristi, psykologian tohtori Helina Häkkänen-Nyholmin päinvastainen lausunto. Hovioikeudessa hän sitten todisti, että trauma, johon joudutaan umpihumalassa vie muistin. Lauermaa muutti hovissa kantaansa ja Järvilehto vapautettiin.

Tekniset lausunnot onnettomuudesta olivat ristiriitaisia eivät antaneet lähellekään sellaista tukea syyttäjän väitteille, että Järvilehto olisi tuomittu. Luin ne huolellisesti ja vaikutelmani on, että Järvilehto ei ajanut venettä. Toisaalta se oli kuitenkin hänen veneensä.

Päätös, että ei jäädä Kaupunginhotelliin yöksi oli Järvilehdon. Tästä asiasta oli Rekonstrutiolla tärkeä pointti. Syyttäjän virhe oli, että hän yritti tehdä Järvilahdesta veneen ohjaajan. Hänen olisi pitänyt ajaa asiaa sillä pohjalla, että kenen syy oli humalaisten veneretki.

Trauma vie muistin

Hovioikeuden perusteluissa sanotaan suunnilleen seuraavaa:
Järvilehto ei muista mitään tapahtumasta. Veneen ajamisen hän kiistää. Tässä on asian ydin, tekniset lausunnot eivät sulje pois mitään vaihtoehtoa, niin varmasti, että viiden vuoden vankeustuomi voitaisiin antaa. Se puhuuko Järvilehto totta jää aivan liian kapean todistelun varaan. Kahta psykologia kuullaan. Oikeuspsykiatri Hannu Lauermaa oli käräjäoikeudessa selkeästi sitä mieltä, että Järvilehto näytteli muistamatonta, mutta hovissa hän vaan huomautti, että on ristiriita sen välillä, että Järvenpää ei muista mitään, mutta kieltää ajaneensa. Mutta kyllä Järvilehto sanoo unohtaneensa koko asian. Hän ei muista millä penkillä oli onnettomuushetkellä

Hovioikeudessa todisti siis Häkkänen. Hän on selväsanainen ja tuntee ihmisen käyttämisen trauman jälkeen. Trauman kuvaan kuuluu, että sen kohdannut ihminen hukkaa käsityksen siitä, mitä tapahtui. Järvenlehto ei siis todellakaan muista.

Hovioikeuden tuomiossa ei riittävästi turvauduta näihin todistajiin. Päätös syntyy siis itsestään, kun ei ole olemassa sellaista fyysistä näyttöä, joka poistaisi kaikki epäilyt siitä kumpi umpihumalaisista miehistä ohjasi venettä.

Eriävän mielipiteen esittänyt tuomari Lauri Vihervaara ei mainitse lainkaan Helina Häkkäsen todistusta. Hän pohtii itsekseen Järvilehdon sanomisia heti trauman jälkeen ja muotoilee uudelleen Lauerman varauksellisen johtopäätöksen näin ”että kysymys on tarkoituksenmukaisesta unohtamisesta”. Siis, että todistaja olisi itse asiassa sanonut, että Järvilehto ei halua muistaa, että hän ohjasi venettä onnettomuushetkellä. Tässä Vihervaara seuraa käräjäoikeuden linjaa. Siellä ei päätodistajaa Helina Häkkästä ei kuultu.

Yleistystä Suomen oikeuskäytäntöön

Ulvilan surmassa toimitaan tavalla, joka ei missään muussa maassa olisi mahdollista. Ehkä se johtuu hyväuskoisuudesta, josta kertoo Helinä Häkkänen-Nyholm blogissaaan.

Hän on psykologina tohtori ja juristi, joka oli Järvilehdon asiatuntijana hovioikeudessa. Siinä hänen lausunto ratkaisi asian kun syyttäjän todistaja Hannu Lauermaa väitti käräjäoikeudessa, että Järvilehto teeskenteli muistinsa menettänyttä. HHK totesi tutkimuksen osoittavan, että trauma estää sen muistamisen. Hovissa Lauermaa muutti kantansa pehmeämmäksi ja hävisi jutun

Blogissaan HHK kertoo, että Suomessa ovat syyttäjät ryhtyneet hankkimaan yksipuolisesti syyttävää aineistoa. Ulvilan surmassa syyttäjä menee vielä paljon pitemmälle. Hän yrttää syyttää yhdellä tavalla ja kun se ei onnistu sitten toisella tvalla. Keksitään jopa aivan uusi rikos, jotta voitaisiin pitää Anneli Auer telkien takana.

”Murha.info tietää kuitenkin kertoa kaiken”


Ulvilan surman käännepiste on jo muutaman päivän päässä. Kun Anneli Auer vapautetaan todistusten puutteessa lastensa seksuaalista häirintää koskevasta syytteestä, on syyttäjän löydettävä peruste sille, että hänet voidaan edelleen pitää vangittuna. Vapaalla jalalla olevan Anneli Auerin haastattalemista ei media voi välttää. Näin kaikki syyttäjän salaamat todistetiin todettaisiin traumautuneiden lasten valemuistoiksi.

Media reagoi tähän julkistamalla osia Pekka Lehtisen toimittaman hyllytetyn rekonstruktion tapahtumista Ulvilan murhapaikalla. Hyllytyksen syynä ei suinkaan ollut oikeusprosessin käynnissä olo. Pekka Lehtisen toimittamassa edellisessä rekossa käsiteltiin Järvilehdon asiaa, joka on vireillä vasta korkeimmassa oikeudessa, siis vielä keskeneräisempänä kuin Ulvilan surma. Molemmissa rekoissa on sama tavoite, torjua hovioikeuden vapauttava päätös. Todistusaineisto vääristellään rekossa syyllisyyden todistamiseksi. Molemmat rekon nimenomaan vahvistavat syytöksiä ja ohjaavat siis oikeudelista prosessia tavalla, jota oikeusvaltiossa ei sallita.

Ulvilan surma on passitettu käräjäoikeuteen "uusien todistusten" takia. Näihin ei media kuitenkaan enään usko, vaan nostaa esiin uudelleen hovioikeudessa vääriksi katsotut todistelut. Keskeisin väite on taas, että murhaajaa ei ollut paikalla joten syyllisen täytyy olla uhrin vaimo. Siitä, että poliisi onnistui nauhoittamaan murhan kulun - vaietaan koska alkuperäinen nauhoitus on tullut julkiseksi. Sitä kuuntelemalla löytyvät riittävät  merkkit murhaajan toimista.(ZEM)

Reko Ulvilan surmasta julkaistiin JIMtv:ssä ja Iltasanomissa, ei muualla. Kummassakaan ei anneta mahdollisuutta oikoa rekossa väärennettyä todistusaineistoa. Pekka Lehtinen kommnetoi Rockradiossa 12/04 pettyneenä: ”Murha.info tietää kuitenkin kertoa kaiken”

Murha.info kertoo yleensä kaiken, mutta osallistuu nyt tietojen vääristelyyn omalla tavallaan. Keskustelusta poistettiin kuusi nimimerkkiä, jotka tukeutuvat Vaasan hovioikeuden vapauttavaan aineistoon. He eivät saa kirjoittaa murha.infossa ennen kuin Turun hovioikeuden kanta Auerin lhs-syyteistä on kommentoitu mediassa. Näin kirjoittaa yksi jälellä oleva hovioikeuden puolustajaj:

Annaanna:
Tänään 7/4 on palstaa näköjään täsmäiskulla tyhjennetty Anneli Auerin syyttömyydestä vakuuttuneista. Mahdollisuuksien mukaan bannailtu. Minut, turre ja naakka sekä muutama muu vielä täytyisi jotenkin hätitistellä palstalta. Ylläpito varautunee viikolla annettavaan hovioikeuden päätökseen annetun ohjeistuksen mukaan? Miltähän taholta ohjaillaan. Samankaltainen ilmiö tapahtui syksyllä 2011 kun juuri ennen taksikuskin ja Auerin pidätyksiä palstalla poistettiin kaikki, joilla oletettiin mahdollisesti olevan jonkinlainen yhteys jompaan kumpaan pidätettyyn.

Pekka Lehtinen on rekojen lisäksi osallisena toiseen julkistukseen, jossa ei ole mitään uutta asiaa, vaan julkistaminen sinänsä johtaa toimeksiantajan toivomaan tulokseen. Se ei ehkä tässä tapuksessa ole Krp, vaan luultavasti jokin kansainvälinen toimija.

Suomessa epäiltyjen rikollisten äärimmäisen salaiseen luetteloon on kirjoitettu presidentti Vladimir Putinin nimi – rikoksesta ei ole tietoa. Tästä rekisteristä ei koskaan saada tietoa julkisuuteen koska on juuri kysymys rikosepäilyistä. Epäilyksen kohteeksi voidaan nostaa kuka tahansa. Sellaisia tietoja ei koskaan näy mediassa, sillä lehti, joka julkaisee tällaisen epäilyn syyllistyy panetteluun, jonka lähdettä ei voi kertoa. Kun lehti leimaa tunnetun henkilön rikolliseksi on vähimmäisvaatimus, että lähde kerrotaan. Lähde ei voi olla Krp:n salainen luettelo. Putin ei nosta syytettä panettelusta Suomessa.

Ulvilan surmassa syyttäjä ja poliisi ovat kerta toisensa jälkeen tuoneet julkisuuteen vääriä väitteitä, joilla pohjustetaan yleistä mielipidettä uuteen käänteeseen. Syyskuussa 2009 kun poliisi antoi tiedon, että Ulvilan surmaaja olikin uhrin oma vaimo. Näin ei suinkaan ollut, mutta yleisen mielipiteen paineen turvin saatiin Auer vangittua ja langettava tuomio oikeudessa yhdeksän kuukautta myöhemmin.

Samaa menettelyä käytettiin tasan kaksi vuotta myöhemmin. Poliisi pidätti syyskussa 2011 Anneli Auerin epäiltynä omien lastensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä yhdessä poikaystävänsä kanssa. Väärä tieto julkisuudessa piti samanverran - yhdeksän kuukautta. Erimielinen langettava tuomio saatiin aikaiseksi, siis juuri niin kuin Ulvilan surmaa selvittäneessä käräjäoikeudessa. Tämän tuomion Turun hovioikeus purkaa 17/04
:

onsdag 10 april 2013

Ulvilan surma ratkeaa Turun hovioikeudessa 2013-04-17


Ulvilan surman oikeudellinen käsittely tulee uuteen vaiheeseen 2013-04-17 kun Turun Hovioikeus lopettaa lasten seksuuaalista häirintää koskevan oikeuskäsittelyn. Oikeuslaitoksen omaksumien salassapitosäännösten vuoksi ei virallisesti kerrota, että kysymyksessä olisivat Auerin lapset. Tämä siitä huolimata, että päätodistaja on Amanda Auer, joka on oikeudessa torjunut veljensä väitteet häneen kohdistuneista rikollisista teoista.

Oikeuden käsittely ratkaisee myös sen kumpi on oikeassa veli vai sisar Ulvilan surmaa koskevassa asiassa. Veli väittää, että hänen äitinsä ja sisarensa murhasivat isän yksissä tuumin. Amanda sensijaan kertoo kuinka hän näki murhaajan poistuvat talosta. Näin ollen syytettyjen päästäminen vapaalle jalalle, oikeuskäsittelyn lopuksi, ratkaisee myös Ulvilan surman uusien todistusten luotettavuuden. Media ei tästä asiasta lainkaan keskustele Hymyn, Alibin ja Avun paljastusten jälkeen. Nettikeskusteluissa on jo palattu Vaasan hovioikeuden tarkastamaan aineistoon. Se johtaa uuteen vapauttavaan tuomioon

JIMtv on viime hetkellä julkistanut käräjäoikeuden materiaalia kuitenkin nii, että väärien todisteiden avulla yritetään saada aikaan kuva, että murhaajaa ei ollut lainkaan Auerin talossa. Tässä käyn päällisin puolin lävitse tapahtumat sellaisan kuin ne kuvastuvat Hätäpuhelusta, joka nauhoitettiin murhan aikana.

Murhaajaa alkoi rikkoa makuuhuoneen oven lasiruutua, josta syntyy kova pauke. ukkosta muistuttava. Rikkomisessa meni minuutin verran aikaa. Jukka ja Anneli säikähtävät ja nousevat ylös. Amanda kuulee heidän huutonsa ja tulee makuuhuoneen oviaukolle, Jukka käskee hänen menemään pois, murhaaja on tunkeutumassa taloon.
Murhaaja käy Jukan kimppuun. Anneli pääsee livahtamaan pakoon, mutta saa veitseniskun rintaansa. Hän epäröi hetken olohuoneessa pitäisikö viedä lapset ulos vai hälyttää apua. Mutta eivät lapset olisi pihallakaan turvassa, apua oli saatava ensisijaisesti.
Anneli soittaa poliisille, josta ajanlasku lähtee. Anneli pyytää apua HETI, mutta 0:43 hätäkeskuksen hoitaja lähtee pois ja Anneli jää yksin puhelimeen. 0.59 Anneli jo sanoo itsekseen: "Meni, lähtiks se mies". Mies ei mennyt vaan aiheutti Jukan voimakkaan karjunnan 01.01. Anneli päättää mennä katsomaan mitä on tekeillä ja käskee Amandan puhelimeen 01,43. Amanda on siis ollut omassa huoneessaan 2-3 minuuttia. Puhelimessa hän on sitten seuraavan minuutin 01.43–02.39.
Anneli saa kuitenkin äkkilähdön makuuhuoneen ovelta, murhaaja käy hänen kimppunsa, Anneli juoksee ulos ovesta pihalle saakka ajassa 01.55. Hän palaa puhelimen lähelle ja kysyy epätoivoisena "Tuleek sielt kettää". Amanda toistaa saman puhelimeen, joka on edelleen hänellä. Nyt on Hätäkeskuksessa palattu puheluun ajassa 02.26. Äitiä pyydetään puhelimeen. Amanda antaa puhelimen takaisin Annelille "Nyt siel puhutaan taas" ajassa 2.39.
Amanda näkee samalla hetekllä, että murhaaja hyppää ulos ikkunasta, vimmeinen Jukan ääni kuullaan 02.29. Murhaaja on työnsä tehnyt ja lähtee heti poliiseja karkuun.
Anneli selostaa tilannetta, mutta huomaa vasta ajassa 03.10, että Jukka on hiljentynyt . Jätettyään puhelimen Amanda on olohuoneessa, puoli minuuttia, mutta ottaa sitten muutaman askeleen maakuuhuoneen oviaukolle ja näkee isänsä verisenä ja pää hajalla. Häneltä pääsee hirmuinen kirkaisu 03.14.
Hätäkeskuksesta kysellään uudelleen tapahtumista. Anneli kysyy Amandalta "Olik se vielä siellä?" ja saa rauhallisen vastauksen ajassa 03.42."Joo se lähti"
Hätäpuhelu päättyy tuntomerkkien kyselyyn. Loppu 04.17

Virheet JIMtv:n rekoissa
Klipp 1.Aika pitää laskea klipin lopusta. Se päättyy ajassa 03.14 kun Amanda näkee kuolleen isänsä. Klipin pituus on 30 sek, joten sen pitäisi alkaa tilanteessa, jossa Amanda ojentaa puhelimen äidilleen 02.39. Mutta klipissä onkin aivan päin vastoin, Anneli puhuu puhelimeen ja Amanda tulee jostakin hänen luokseen juttelemaan. Todellisuudessa on Anneli juuri saanut puhelimen käteensä Amandalta ja selostaa hätääntyneenä tapahtumia. Amanda oli menossa poispäin puhelimesta kuollutta isäänsä katsomaan.

Klipp 2. JIMtv väittää, että Amanda olisi kertonut, että isä ja äiti riitelivät ja huusivat toisilleen. Mitään tällaista ei ole missään lukuisissa johdattelevissa Amandan kuulemisissa. Klipissä Amandan käynti makuuhuoneessa muutta luonnettaan. Isä käskee hänet pois kun murhaaja on tunkeutumassa taloon, klipissä Amanda ajetaan pois kun vanhemmat riitelevät
Amanda menee huoneeseensa ja pelkää ”rosmoa”. Pari-kolme minuuttia myöhemmin äiti kutsuu hänet puhelimeen ja menee itse katsomaan tappelua makuuhuoneessa. Klipissä asiat ovat taas päin vastoin. Amanda menee makuuhuoneeseen tappelun aikana ja vasta sen jälkeen puhelimeen.

JIMTV ei ole ajan tasalla Ulvian surman selvittelyssä.
Näiden kahden lyhyen näytteen perustella on nähtävissä että Reko perustuu käräjäoikeuden tuomioon, että vierasta murhaajaa ei ollutkaan. Siitä ei käräjäoikeuskaan ollut yksimielinen. Yksimielinen hovioikeus tuli aivan päinvastaiseen tulokseen.
KKO:n päätöksen mukaisesti käräjäoikeus aloittaa Ulvilan surman käsittelyn uusien todistusten takia, joiden mukaan murha tapahtui jo ennen hätäpuhelua, se nauhoitettiin ja kuultiin hätäpuhelussa. Näin raukeaa koko se todistelu, jota käräjäoikeus ja hovioikeus käsittelivät. Tähän ei JIMTV lainkaan puutu, vaan jauhaa vääriä tietoja käräoikeuden käsittelemistä Ulvilan murhan tapahtumisista.