måndag 30 december 2013

Käräjäoikeus vaatii Anneilia osoittamaan syyttömyytensä

Satakunnan käräjäoikeus teki siinä suhteessa erikoisen päätöksen, että kirjoitettiin kolme erillistä perustelua, joista kaksi tuomitsi Anneli Auerin elinkautiseen vankeuteen ja kolmas vapautti hänet kokonaan. Tämä tapahtui jo toisen kerran samassa paikassa. Tuomarit olivat Martti Juntikka, pj, Anette Santamaa, Väinö Ilveskoski

https://www.dropbox.com/s/vhu7fyq3d9abwfa/Auer-tuomio.pdf

Juntikka: Kysymyksen asettelu
…että Auer on menetellyt syytteessä kuvatulla tavalla TAI että kukaan muu kuin Auer ei ole voinut Lahtea syytteessä tarkoitetussa tilanteessa surmata.
s49

Ilveskoski: Kysymyksen asettelu
…onko Auer keskinäisen riidan jälkeen tappanut Lahden teonkuvauksessa
kerrotulla tavalla. LISÄKSI on arvioitava sitä, onko tekijä voinut olla joku
muu kuin Auer.
s.82

Ero todella suuri. Juntikalle riittää näyttö siitä, että ulkopuolista murhaajaa ei ollut paikalla. Sitä varten tarvittaisiin kuitenkin koko talon kattava tilakatselulaite. Käytännön tilanne oli kaukana siitä. Lapsista vain vanhin oli huoneensa ulkopuolella ja saattoi tehdä havaintoja, mutta ei tietenkään sellaista havaintoa, että murhaajaa EI ollut talossa. Äiti on tietenkin myös parhaansa mukaan suojannut lapsiaan joutumasta näköetäisyydelle vaaralliseen murhaajaan.

Siis voidaan hylätä se mahdollisuus, että syyttäjä voisi osoittaa, että murhaajaa ei ollut. Näin näyttövastuu siirtyy Auerille. Hänen pitää osoittaa, että murhaaja oli paikalla ja teki tehtävänsä. Pahimmillaan voi Juntikka mennä niin pitkälle, että hän vaatii Aueria osoittamaan murhaajan paikalla olon niin, että siitä ei ole järkevää epäilyä.

Syyttömyysolettamus poistuu ja Auer voidaan tuomita, jos kolme tuomaria on sitä mieltä, että asunnossa ei ollut ketään ulkopuolista. Tämä siirtää vastuun näytöstä Auerille, jonka siis pitää osoittaa, että murhaaja oli paikalla. Juntikalle ei tämä ole ongelma, mutta Anette Santamaa perustelee syyttömyysoletuksen poistumisen tässä asiassa.

Aluksi hän väittää, että murhaa ei voitu suorittaa kymmenessä minuutissa joka kertyy näin
Ikkunan rikkominen - 01.30 Hätäpuhelun alusta
Hätäpuhelu 04.18
Polisin tulo 03.30

Santamaan käsityksen mukaan tämä on;
Käytännössä on mahdotonta, että runsaat valokuvista näkyvät verijäljet sängyllä, lähes 70 pistohaavaa puolustautunutta Lahtea vastaan ja kuolettavat iskut päähän ovat voineet kaikki tapahtua niin lyhyessä ajassa, että Anneli Auer on soittanut apua paikalle kertomallaan tavalla kiirehtien ja/tai sellaisessa ajassa kuin kuka tahansa järkevä ihminen menettelisi. Olipa ihminen rauhallinen tai ei, niin normaalin ihmisen itsesuojeluvaisto "ajaa" hänet pakenemaan ja soittamaan apua. Anneli Auerin selitysvelvollisuus alkaa tästä.
80/106

Ajatus ei sinällään ole mahdoton. Olisihan Anneli voinut epäröidä pitkäänkin ennekuin hän uskalsi soitta. Soittamisen murhaaja voisi huomata ja tulla tappamaan hänet kun Jukka oli tehty puolustuskyvyttömäksi. Anneli olisi voinut miettiä väliin menoa, mahdollisesti jokin ase kädessä.

Ongelmana on, että Santamaa tuomitsee Auerin elinkaudeksi vankilaan siitä, että hän on itse murhannut miehensä. Ei siitä, että hän on viivytellyt avun soittamisessa. Santamaan arvio ajasta, ei perustu oikeudessa kuullun  oikeuslääkäri Laaksonsen todistukseen, joka on kertonut, ettei hän mielellään arvioisi ajankulua.(s 71)

söndag 15 december 2013

Ongelmia Vaasan hovioikeuden pohdittavaksi

Satakunnan käräjäoikeuden tuomio sisältää kolme kannanottoa Ulvilan surman tapahtumiin. Se on nähtävänä esityönä Vaasan hovioikeuden tuomiolle, joka tulee mahdollisesti hyvinkin pian. Käräjäoikeus näet sivuutti KKO:n esittämät uudet todistelut ja teki päätöksensä saman todistelun pohjalta josta sama hovioikeus on tehnyt jo päätöksen 2011.

Kiinnostavinta on siis ottaa esiin se mistä syystä hovioikeus voisi nyt tulla toiseen päätökseen, joka ei siis olisi vapauttava. Palaan siihen asiaan myöhemmin. Nyt olen koonnut tähän puheenvuoroni Murha.infossa 12--14/12

Kirjoittaja sisotalo » To Joulu 12, 2013 11:48 am
Ruotsissa ensimmäinenlehti julkistiarvion, joka mukaan Anneli saa vapauttavan tuomionhttps://www.dropbox.com/s/zhot1lchv376u ... _quick.pdf

Kirjoittaja sisotalo » To Joulu 12, 2013 1:52 pm
Hätäisen lukemisen perusteella näyttää sitä, että käräjäoikeudelta pasmat sekosivat kerran. Eriävä tuomari asettuu laamannin ja Anetta Santamaan erilaisten perustelujen kanssa laamannin puolelle, mutta hylkää syytteen.

Lasten kertomukset, Amandan vääriä todistuksia lukuunottamatta, jäivät vaille merkitystä. Amandan oikeat todistukset siitä, että hän oli nähnyt murhaajan jäävät huomiotta

Kirjoittaja sisotalo » Pe Joulu 13, 2013 6:17 pm
Kyllä Amandan puhumisesta puhelimeen ja muusta siihen liittyvästä on runsaasti Porin tuomiossa. Ensimmäisen kerran se nousee esiin, kun Junnila ja Santamaa väittävät, että Amanda näki kuolleen isänsä jo ennen Hätäpuhelua.
Kts vaikka tähän
https://www.dropbox.com/s/cp2t3byskxtph ... teksti.pdf

Kirjoittaja sisotalo » Pe Joulu 13, 2013 7:24 pm
Laiskuutta on monenlaista. Usein sen tavoitteena on Annelille epäedullisen tiedon etsiminen. Junttila, joka nyt yksin seisoo langettavan tuomion muotoilun takana kuittaa Hätäpuhelun muutamalla rivillä

Hätäkeskustallenteelta ei kuulu kamppailun ääniä. Tallenteelta ei kuulu ääniä,
jotka viittaisivat huoneen lattialla olleiden lasinsirpaleiden päällä kävelemiseen.
Tallenteelta ei kuulu sellaisia ääniä, joita aiheutuisi Auerin kuvaaman
suurikokoisen mieshenkilön poistumisesta huoneen rikotun ikkunan kautta.
Tallenteelta ei kuulu kenenkään ulkopuolisen henkilön ääntä. Tallenteelta kuuluu
ainoastaan Lahden valitusääniä sekä se, että hän kutsuu "Annua" sekä Anneli
Auerin ääntä. Tallenteella kuuluu lisäksi nuoren tytön äänellä puhetta sekä
kimeä kirkaisu.
Hätäkeskustallenteelta ilmenee, että aikavälillä 02:45:04 - 02.46:03 Auer on
poissa puhelimen luota. Tuon aikavälin aluksi Auer ilmoittaa puhelimeen tulleelle
Amanda Lahdelle "mä meen kattoon tonne". Tallenteelta kuuluu Lahden
valituksen ohella naisen kovalla äänellä huutama sana, josta erottuvat äänteet
(u)-o-l-e! Ennen ja jälkeen kyseisen sanan kuuluu kopsahdus. Tämän jälkeen
kuuluu enää yksi uhrin valitus, sen jälkeen uhrin ääntä ei enää kuulu.
Hätäkeskustallenteelta kuuluva ei tue Auerin kertomusta tapahtumista, joskaan
ei sellaisenaan myöskään sulje pois ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta.


Kirjoittaja sisotalo » Pe Joulu 13, 2013 7:41 pm
Tämä on aivan ratkaiseva kohta uudessa tuomiossa. Anette Santamaa sanoo, ilmeisesti Finnilää lainaten, että juuri tämän kuulustelun litteroinnissa on virheitä, esimerkiksi

8.08 Koskinen Joo. Näiks sää, et olisko äiti juossu karkuun sieltä? Makuuhuoneesta?
8.16 Amanda En. Tota, jotain äiti juoksi sielt makuuhuoneest taas kattoon, et koska ne, koska poliisit tulee. Mut ne ei ehtineet ajoissa. (itkee).

Videolta näkee, että Amanda nyökkää ja sanoo Joo.

Mäkinen nostaa esiin huudon joka kuuluu 03.14. Hän haluaa, että murhaaja olisi näkynyt juuri tässä ja saanut lapsen kirkaisemaan, mutta EI. Amanda puistaa päätään ja sanoo Ei, ei hän siinä kohdassa nähnyt murhaajan poistumista vaan vain tappamisen jäljet. Tämä n tullut Valkamalle tärkeäksi kun hän haluaa kieltää sen, että Amanda näki murhaajan väittämällä, että Amanda olisi nähnyt murhaajan juuri 03.14 jolloin murhaaja oli jo lähtenyt (02.30).


Kirjoittaja sisotalo » Pe Joulu 13, 2013 7:57 pm
Parasta ottaa suora lainaus
Kirjallisena todisteena n:o 63 esitetty lausunto on ilmoitettu laaditun oikeudenkäyntiä varten. Kun lausunnon laatijaa ei ole oikeudessa kuultu, käräjäoikeus jättää todisteen huomiotta. Kirjallisina todisteina n:ot 65, 74 ja 75 esitettyjen asiakirjojen laatijoita ei ole oikeudessa kuultu. Asiakirjat on laadittu
tätä oikeudenkäyntiä varten. Kun asiakirjojen laatijoita ei ole oikeudessa kuultu,
käräjäoikeus jättää asiakirjan todisteena huomiotta.


Tässä tarvitaan siis kaksi asiaa, ei ollut todistajana ja että todistus on laadittu oikeutta varten. Susanna Launeen todistus käsiteltiin koska sitä ei oltu tehty oikeutta varten. Siinä on ratkaiseva kohta, johon Valkama heti iskee. Laune väittää, että Amanda näki murhaajan ajassa 03.15-17, jolloin tämä oli jo jättänyt talon.

Syyttäjän uusi linja on, että Amandaa voidaan käyttää todistajana kaikessa muussa paitsi murhaajan näkemisessä. Hän onkin ykkösenä Valkaman listassa!!

Kirjoittaja sisotalo » Pe Joulu 13, 2013 8:15 pm
Luin tämänkin jutun uudesta tuomiosta.

Näin kirjoittaa Santamaa
On epätodennäköistä, että tekijä olisi poistunut takaterassille ikkunasta, kun
ovi olisi ollut helposti avattavissa. Rikospaikalla kokenut koiraohjaaja Röppänen
on noin kahden tunnin kuluttua ja suotuisissa olosuhteissa käynyt tuntemansa
parhaassa työiässä olleen koiran kanssa jälestämässä tontin sivu- ja takarajat.
Kun koira ei ollut jälkeä löytänyt, ei tekijä ollut voinut poistua tontilta
muutoin kuin kulkemalla takaterassilta etupihalle ja siitä tielle. Yleisen elämänkokemuksen
valossa ei ole kovin todennäköistä, että tekijä olisi taajaan
asutulla asuntoalueella verisenä tekovälineineen lähtenyt pakoon tietä pitkin,
kun hän oli öiseen aikaan tullessaan aiheuttanut kovaa ääntä, kun hänet oli havaittu, apua oli hälytetty ja poliisi oli koska tahansa tulossa.


Näin kirjoittaa eriävä tuomari Ilveskorpi

Todistaja Röppäsen mukaan hän saapui koiran kanssa paikalle noin 1,5 tuntia
ensipartion paikalle saapumisesta. Röppäsen mukaan hän sai lähtötiedot tehtävään
toiselta poliisilta. Näiden tietojen perusteella Röppänen kiersi Auerin talon
rajat. Tähtisentiellä Röppänen ei käynyt koiran kanssa. Koira ei saanut hajua
Auerin tontin rajoilta. Kauempana olevalta puistokaistaleelta koira oli saanut
hajun, mutta haju oli päättynyt asfalttiin.
Röppäsen mukaan olosuhteet järjestämiseen koiran kanssa olivat hyvät. Röppänen
ei havainnut, että talojen väliset pensasaidat olisivat olleet vaurioituneita.
Röppäsen mukaan koirahavainnot poissulkevat sen, että ulkopuolinen kulkija
olisi kulkenut Tähtisentien suuntaisesti.
Todistaja Turusen mukaan tiedossa olevat olosuhteet olivat hyvät koirapartion
Verijäljet toiminnalle. Turusen mukaan koira olisi varmuudella havainnut tuntemattoman
miehen hajun ja kyennyt hajua seuraamaan. Turusen mukaan se, että koira ei
ole hajua löytänyt poissulkee tekijän kulkemisen jäljitetyiltä alueilta.
Röppäsen kertomuksella on näytetty, että koira ei ole saanut hajua Auerin tontin
rajoilta. Toisaalta koira ei ole voinut tehdä hajuhavaintoja Auerin pihalta,
koska poliiseja oli käynyt liian monta pihalla ennen koiran paikalle saapumista.
Koira ei ole tehnytl ainkaan havaintoja Tähtisentieltä, koska asfaltilta koira ei
pysty hakemaan hajua. Tämän vuoksi ulkopuolinen tekijä on voinut poistua
Tähtisentielle.
Mikäli tekijä on ollut ulkopuolinen, on ulkopuolisella tekijällä ollut korkea
kiinnijäämisen riski heti teon jälkeen tai sen aikana. Tämä perustuu siihen, että
asunnossa on ollut useita henkilöitä ja rikos on aiheuttanut runsaasti ääntä.
Naapurit olisivat voineet esimerkiksi hälyttää apua aikaisemmin kuin Auer tai
tulla itse paikalle. Tämän vuoksi en pidä ulkopuolisen tekijän poistumista Tähtisentielle
erityisen epäuskottavana vaihtoehtona.
Koirapartio ei ole poissulkenut ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta


Kirjoittaja sisotalo » Pe Joulu 13, 2013 8:40 pm
ZEM arvelee, että murhaajia oli kolme ja että heillä oli auto käytettävissä. Miltäs tuntuu murhaaja, joka olisi aivan jalkapelillä mennyt Ulvilaan tekemään hyvin vaarallista asiaa. Eikö tämä auto ole todennäköisempi? Punaista Volvoa on myös poliisit etsineet.

Tässä on kysymys siitä, että pitäisi osoittaa että murhaaja ei ollut maila eikä halmeilla. Se on aina ylivoimaista. Sitä pitäisi nyt Valkaman perustella. Loppujen lopuksi tehtävä jääkin Annelille näyttää, että murhaaja oli ja teki työnsä. Se on taas kiellettyä EIT Artikeln 6/2 mukaan. Syyttömyys on koskematon kunnes syyttäjä osoittaa syyllisyyden niin, että ei ole järkevää epäilyä.

Kirjoittaja sisotalo » Pe Joulu 13, 2013 8:48 pm
Kyllä puolustuksen täytyy ottaa opikseen tästä tuomiosta. Susanna Laune tuo aina esiin, että hän on Annelin "kanssarikollisen" sisar eikä siis suinkaan puolueeton Ulvilan surmassa. Hänen työnsä ei suinkaan yllä ZEM analyysin tasolle. ZEM liittää erittelyyn myös pätkät nauhalta ja sitten viitteen todistuksiin.

Ylipäätään tämä tappio kuten viime tuomio hovissa johtuu ensikädessä puolustuksen heikkoudesta. Se ei ole läheskään sillä tasolla, jota Annaanna, ZEM, Turumurre Alpo ja Naakka täällä edustavat. Murha.infon vahvuus on julkisuus. Sen sijaan Auerin puolustuksessa tosin vaaditaan julkisuutta, mutta hoidetaan se hyvin heikosti.


Kirjoittaja sisotalo » Pe Joulu 13, 2013 10:11 pm
Hovioikeuden tulos riippuu nyt puolustuksen otteesta. Valkama on tehnyt minkä osaa ja se veti vesiperän. Jälelle jäi vain Amandan todistuksen kääntäminen mustasta valkoiseksi. Merkillistä, että Amanda ei todistaessaan muistanut mitään murhayön tapahtumista.

Nyt hän on siis vapaana siitä mistä hänen veljensä syyttää ja muisti voi hyvinkin herätä kun Valkama on tehnyt hänestä taistelutoverin. epäselvää on hänen toinen käyntinsä takkahuoneen ovella. Ensimmäisessä kuulustelussa hän teki sen vielä niin pian, että murhaaja ei ollut vielä päässyt ikkunasta sisään. Sitten on Valkama tehnyt siitä todistuksen, että Jukka makaa lattialla ja Anneli on vasta menossa puhelimeen. Ehkä Amanda haluaa korjata asian hovissa? Ja samalla vakuuttaa, että hän näki isänsä huutaessaan eikä siis murhaajaa kuten Susanna Laune väittää.

Kolme vaihtoehtoa antaa laajat mahdollisuudet hovissa.



Kirjoittaja sisotalo » La Joulu 14, 2013 12:06 pm
Mielestäni olen löytänyt Amandan yllättävään muistinmenetykseen selityksen, joka koskee myös sitä, että pienten lasten uudet todistukset hylättiin. Lasten asema tässä on olla asianosainen ja heillä on kaksi asianajajaa. Juha Mannerin panos on ymmärrettävä. Hän pyytää valtiolta 76.000 euroa, mutta saa vain 46.000 kun hänen teettämiään ja maksamiaan tutkimuksia ei tarvittu.

Lasten asianajajille maksetaan kummallekin 37.000 euroa eli siis lähes sama kuin Mannerillekin. Ei heidän tarvitse osallistua oikeudenkäynnin valmisteluun, ei tutkia papereita, eikä olla istunnoissa muuten kuin mielenkiintoista, ei antaa loppulausuntoa. Heille Ulvilan surmasta on tullut todellinen leipäpuu. Juuri lasten kohdalla todistelu pettää ja uusi oikeudenkäynti on välttämätön. Uusi oikeudenkäynti ja taas kovat rahat kerran vuodessa. Ari ja Minna Auer saavat 100.000 vuodessa, niin kauan kun Anneli pidetään vangittuna.

Ulvilan surmasta on tullut liiketoimintaa.
------
Kirjoittaja sisotalo
La Joulu 14, 2013 7:43 pm

Heikosti menee perille Satakunnan käräjäoikeuden satasivuinen päätös. Siinä oli siis kolme selvästi erilaista käsitystä murhayön tapahtumista, joka sinällään merkitsee, että hovioikeus joutuu tutkimaan asiaa ilman, että nämä kolme kannanottoa vaikuttavat asiaan. Sen sijaan Vaasan hovioikeuden vanha päätös saa keskeisen merkityksen. Mikä on muuttunut sitten kolmen vuoden aiakana?
- Amanda, joka kutsuttii todistajaksi on unohtanut kaiken murhayöstä. Tämä on avannut syyttäjälle aiheen siirtää hänet "rikoksesta epäillystä" tähtitodistajakseen aikaisempien videokuulustelujen perusteella. Salaisiksi jäävät Amandan videot sen jälkeen kun hänen veljensä syytti häntä isän murhasta.
- Psykologi Sanna-Kaija Nuotion on vienyt pohjan sitä, minkä perusteella uusi kierros aloitettiin toteamalla, että hänen moneen kertaan haastattelemansa pojan todistuksista i tiedä mikä on totta mikä ei.
- Susanna Laune, Jens Kukan sisar on tullut puolustuksen todistajaksi litteroinnillaan, joka poikkeaa ratkaisevasti siinä, että Amanda muka näkisi isänsä ja murhaajana samalla hetkellä. Tämän Amanda nimenomaan kieltää ensimmäisessä kuulemisessaan 2006-12-01.
Vaasan hovioikeus voi siis jättää uudet todistukset syrjään, saatanan palvonnasta motiivina i ole lainkaan puhetta, vaikka juuri sen perusteella saatiin valituslupa. Samoin poistuvat pienten lasten todistukset S-KN ansiosta.
Hovioikeuden päätös jää riippumaan siitä tuoko puolustus todenmukaisen litteroinnin oikeuteen ja siitä palautuuko Amandan muisti, niin että hän siirtyy takaisin puolustuksen leiriin.

Kirjoittaja sisotalo » La Joulu 14, 2013 7:43 pm
Satakunnan käräjäoikeuden tuomio 12/12/2013. s52/106

Amanda Lahti oli herännyt kovaan ääneen sekä vanhempien "kiljumiseen".
…Kuunneltuaan jonkin aikaa melua, johon oli herännyt, Amanda oli lähtenyt
katsomaan tilannetta. Amanda oli mennyt vanhempien makuuhuoneen oviaukolle.
…Vanhemmat olivat olleet hereillä ja isä oli ollut seisaallaan sängyn vieressä.
Amandan havainnot osoittavat, että siinä vaiheessa, kun vanhempien makuuhuoneen
ikkuna oli ollut rikki, vanhemmat olivat olleet makuuhuoneessa kahdestaan.

Tilanteen ollessa tämä Amanda on palannut omaan huoneeseensa. Jonkin ajan
kuluttua Amanda on palannut vanhempiensa makuuhuoneen oviaukolle. Hän
oli nähnyt isänsä makaavan huoneen lattialla vatsallaan ja isästä oli vuotanut
runsaasti verta. Huoneen lattialla oli ollut veitsi. Ketään ulkopuolista henkilöä
ei huoneessa ollut. Amandan äiti oli ollut menossa puhelimeen. Tämän jälkeen
Amanda on taas palannut omaan huoneeseensa.

Oltuaan taas jonkin aikaa omassa huoneessaan, Amanda on palannut uudelleen
vanhempiensa makuuhuoneen oviaukolle. Isä on edelleen maannut verta vuotavana
lattialla vatsallaan samassa paikassa kuin Amandan aikaisemman käynnin
aikaan. Tämän käynnin yhteydessä Amanda oli nähnyt jonkun, huoneesta
terassille johtavan oven ikkuna-aukon kautta poistuvan henkilön selän.…

Kuvaus ei lainkaan vastaa sitä tapahtumien kulkua, joka ilmenee Amandan kuulusteluista eikä niitä tapahtumia, jotka ovat todettavissa Hätäpuhelun nauhoituksesta

Hätäpuhelusta ilmenee, että äiti pyyttä häntä puhelimeen 01.38, että hän puhuu puhelimeen aina 02.40 saakka, jolloin hän luovuttaa sen äidille. Sitten 03.14 hän päästää vihlovan kirkaisun ja lopuksi hän vastaa äidin kysymykseen, Joo se lähti jo.03.41

Amandan käynneistä takkahuoneessa ei ole mitään vahvistusta ennen Hätäpuhelun aloittamista. Jos hän on siellä käynyt kaksi kerta ovat ne tapahtuneet ennen kuin murhaaja oli tunkeutunut taloon. Amanda on siis ollut omassa huoneessaan kaksi minuuttia, murhaajan sisääntulon ja äidin kutsun välisenä aikana.

Ensimmäisessä kuulustelussa täsmentyy se, että Amanda näki kuolleen isänsä yksin takkahuoneessa aikaan 03.14. Mitään muuta ajan täsmennystä ei Amandan monissa kuulusteluissa ole. Ensimmäinen käynti takkahuoneessa tapahtui kun murhaaja ei vielä ollut tukeutunut takkahuoneeseen. Hän siis palasi oman huoneeseensa ja oli siellä kunnes äiti kutsui hänet puhelimeen. Puhelimesta hän vapautui 02.40 ja samaan aikaan murhaaja poistui. Tämä oli siis se ainoa aika, jolloin hän saattoi nähdä murhaajan selän. Äiti oli silloin tulossa takkahuoneesta koska häntä kutsuttiin puhelimeen. Hän oli siis selkä päin takkahuonetta eikä nähnyt murhaajan poistumista kuten Amanda. Amanda on kysyttäessä arvellut, että hän oli olohuoneen keskellä kun hän näki murhaajan poistuvan.
Tilanne on näin rauhoittunut ja Amanda on mennyt katsomaan takkahuoneessa makaavaa kuollutta isäänsä, mutta vasta puoli minuuttia murhaajan lähdön jälkeen. Myöhemmät keskustelut äidin kanssa ovat rauhallisia koska murhaajan uhka on jo poistunut

Kirjoittaja sisotalo » Ma Joulu 16, 2013 3:59 pm
HS-artikkeli tänään poikkeaa olennaisesti muusta mediasta. Siinä viitoitetaan tilannetta Vaasan hovioikeudessa, jossa asia ratkaistaan. Jo ennen tuomion julistamista yksimielinen hovioikeus vapautti Annelin, vangitsemiseen ei ollut perusteita. Nyt ollaan samassa tilanteessa lukuun ottamatta Auerin lasten todistelua. 

Tuomiosta voidaan lukea olennaisia asioita Auerin lasten todistamisesta, Tytär oli todistajana, mutta ei muistanut mitään murhayön tapahtumista. Näin kertoo eriävän mielipiteen jättänyt tuomari Ilveskorpi
"Käräjäoikeudessa on katseltu useita videoita Amanda Lahden kertomuksista
murhayöltä. Oikeudessa kuultuna Amanda Lahti ei ole muistanut murhayön tapahtumia."

Tuomion perusteluissa väitetään toista. Olennaista koko oikeudenkäynnille on, että päätodistajan kertomus on salainen. Ilveskorpi on aina, joka kertoo, että tytär jätti kertomisen hovioikeuteen. Mikä on tietenkin hyvin edullista puolustukselle. Hänellä on erinomainen mahdollisuus täydentää niitä kohtia, joissa käräjäoikeus on nähnyt epävarmuutta.

Auerin pojan kuulemisista huolehtinut psykologi Sanna-Kaija Nuotion toteaa, että pojan puheista ei pysty erottelemaan mikä on totta ja mikä ei. Tästä syystä käräjäoikeuden tärkein viesti hovioikeudelle onkin, että päätös voidaan tehdä vanhalta pohjalta. Pojan todistus on niin keskeinen uusissa todistuksissa, että uudet todistukset voidaan jättää syrjään ja hovioikeus tekee työnsä aikaisemmin tuntemansa aineiston pohjalta

Siis ilmeisesti Anneli Auer vapautetaan Vaasan hovioikeudessa, Myöskin hänen tuomionsa lastensa seksuaalisessa hyväksikäytöstä nousee nyt uuteen valoon. siinäkin pojan luottamus on mennyttä ja tytär parantaa asemaansa hovioikeudessa.

KKO myöntää valitusluvan

Pojan puheita on kuitenkin parin vuoden ajan toisteltu lehdistössä. Anneli Aueria ja tytärtä on syytetty hirveistä teoista. Nyt on kysyttävä, oliko se tarpeellista, kun poikaa kuullut psykologi jo toteisi niiden epäluotettavuuden. Julkisiksi tulleet kuuntelut tehtiin elokuussa 2011


onsdag 4 december 2013

Syyttäjän kaksi linjaa Ulvilan surmassa

Syyskuussa 2011 KKO aloitti laajan prosessin, jossa Vaasan hovioikeuden vapauttava päätös asetettiin kyseenalaiseksi. Syyttäjälle annettiin aikaa aina maaliskuuhun 2012 saakka uuden aineiston hankkimiseen. Sen perustellaan KKO myönsi valitusluvan ja palautti Uvilan surman Satakunnan käräjäoikeuteen, jossa aikaisempi langettava tuomio tuli. Ehkä syyttäjän uudet näytötö vahvistaisivat käärääoikeutta päättämään toisin kuin Vaasan hovioikeus

Käräjäoikeuden käsittely päättyi 2013-10-12, mutta ne uudet näytöt joiden perusteella uusi kierros aloitettiin tulivat julkisiksi vasta 2013-11-09. Tuhatsivuisen aineiston katsotaan valtaoslataan olevan arkaluotoista. Vain se, jolla on merkitystä murhatuomiossa tulee olla julkista lain 2007/370 mukaan
Arkaluonteiset tiedot ”eivät kuitenkaan rikosasiassa ole salassa pidettäviä siltä osin kuin ne liittyvät olennaisesti syytteessä tarkoitettuun tekoon tai sen rikosoikeudelliseen arviointiin.”

Vain kaksi pätkää lasten kertomusista oikeus katsoi arkaluontoisuudesta huolimatta julkisiksi, siis vaikuttavaksi oikeuden arviointiin.



Auerin lapset jakaantuivat isän murhan ja äidin vangitsemisen jälkeen kahteen ryhmään. Vanhin tytär, Emmi Amanda Lahti 23.06.1997 on säilyttänyt läheiset suhteet äitiinsä.
Amandan kertomus selviää Tästä

Toinen ryhmän Alexnader Julius Auer 17.061999 (kutsutaan Alluksi), Alexandra Julia Auer 18.01.02  ja Aurora Auer 15.06.2004 on ollut Minna ja Ari Auerin hoidossa 9.000 euron kuukausikorvausta vastaan.

Allun todelliset kokemukset murhayöstä selvitti poliisi Marina Toivosen kuulustelussa kun äiti oli jo otettu kiinni isän murhasta. Häntä avusti psykologi Satu Kivimäki.
.............

Uudessa aineistossa keskeistä on siis Allun ja Alexandran kertomukset, jotka on tehty ilman poliisia. Niistä ei suoraan selviää mikä on se todistus, joka on antanut KKO:lle aiheen uuteen prosessiin. Tässä on arvio siitä teon kulusta, jonka Alun kertomuksen perustella voidaan tehdä.

Allun lavastus elokuussa 2011

Toisin kuin 2009 kuulustelussa Allu kertoo heränneensä "supinaan"

mä kuulin että sielt kuulus
semmosta supinaa ja sitten kuulus että "nyt"

Sana NYT on Allun lavastuksen lähtökohta, johon hän palaa myöhemminkin. Se on lähtökohta sile, että Anneli ja Amanda pånevat toimeen aikaisemmin suunnittelemansa Jukka Lahden murhaamisen. Kuulustelija Sanna-Kaija Nuotio palaa tähän kerta toisensa jälkeen.

Sitte kuulus sielt niinku semmosta, ku Amanda käveli semmost sipsutusta
keittiöön ja sit kuulus tömps, tömps, tömps eteiseen semmottis ku Anneli
kävelee. Nii sitten kuulus ku se etuovi avautuu ja sulkeutuu, se.
Sit sielt keittiöst kuulus semmonen ääni ku …(Amanda) …ottaa veitsen pöydältä.
Sitten kuulus ku se Amanda lähti sinne huoneeseen päin missä Jukka
nukkus.

Jukan kimppuun hyökättiin siis kahdelta taholta, Amanda keittiöstä, ilmeisesti olohuoneen kautta. Anneli meni ulos etuovesta kiersi talon ja tunkeutui takkahuoneeseen rikkomalla takkahuoneen oven lasiosan.

Amanda löi ensin vasaralla isäänsä ja sitten Jukka alkoi huutaa kun häntä puukotettiin.
Anneli rymisteli takaovella, avasi oven ja tuli takkahuoneeseen.
Jukkaa puukotettiin edelleen ja hän huusi jokaisen puukoniskun jälkeen

Tässä vaiheessa nauhuri käynnisteiin, mutta Allu ei huomaa sen aiheuttamaa napsahtelua.

Ikkunan rikkominen alkoi uudelleen ja Jukka huusi entistä kovemmin.
Sitten taas joku tuli takaovesta sisään, siis jo toisen kerran. Ovi ei mennyt kiinni, mutta rätinä loppui ja Jukka huusi kun häntä puukotettiin. Amanda meni keittiöön ja Anneli tömisteli paikalle.

Jukka puukotettiin edelleen, hänen huutonsa loppui vasta kun takaovi meni kiinni. Jääkaapin ovi avattiin ja suljettiin.

Ja sitten loppui nauhoitus ja nauha kelataan takaisin, esitystä varten.

Nauha käynnistettiin Hätäpuhelussa kuultavaksi. Se alkai samalla Jukan huudolla joka kuultiin aikaisemmin. Aikaisemmin nauhoitettua takaovessa kulkemista ja sen rikkomista kuultiin jo ennen kuin Anneli soitti Hätäpuhelun. Sen aikana kuultiin loput nauhasta. Annelin tarkoituksena oli antaa se kuva hätäkeskukselle, että murha tapahtui puhelun aikana.

Kun Hätäpuhelu loppui pysäytettiin nauhuri ja talo hiljeni. Kunnes poliisi tuli.

Syyttäjän lavastus

Alun ketomusta on verrattava siihen teon kuvaukseen, jonka syyttäjä esitti käräjäoikeudelle 2013.


ANNELI AUER on keskinäisen riidan jälkeen tappanut alla tarkemmin kuvatulla
tavalla puolisonsa Jukka Lahden.
Lahden palattua noin 23.00 aikaan työmatkalta on puolisoiden välille syntynyt jo
aikaisemmista erimielisyyksistä johtuva riita, mistä on ollut seurauksena myös
puolin ja toisin tapahtunut kiinnikäyminen. Riidan pahentuminen on johtanut takkapuiden
ja keittiöveitsen käyttämiseen lyöntiasein,a millä viimeksi mainitulla
Jukka Lahti on myös sohaissut Aueria kerran rintaan aiheuttaen tälle vertavuotavanhaavan.
Auerin saatua jossain vaiheessa veitsen haltuunsa hän on Lahden käsivarsiinja käsiin
osuneiden lyöntien lisäksi lyönyt tätä veitsellä kaksi kertaa kylkeen ja kerran
kainaion alueelle siten, että veitsen terä onjoka lyönnillä ulottunut 11-20 cm syvyyteen
vartalon sisään.
Lyönneistä kylkeen ja kainaion alueille on aiheutunut Jukka Lahdelle runsaasti
vertavuotavia haavoja ja toimintakyvyn menetys. Hän on todennäköisesti myös
menettänyt tajuntansa, minkä johdosta Auer on luullut tappaneensa puolisonsa.
Tämän jälkeen hän on ikkunan rikkomalla ja verisiä kengänjälkiä myös terassin
oven ulkopuolelle tehden lavastanut tilanteen sellaiseksi, että asuntoon olisi ikkunan
rikkoen tullut ulkopuolinen henkilö, joka olisi suorittanut Jukka Lahdelle yllä
mainitun teon.

Arvio
Tässä on siis kaksi täysin erilaista kuvausta murhayön tapahtumista. Syyttäjän tärkein todistaja Krp:n ääniexpertti Tuija Niemi tukee Allun lavastusta. Todistuksessaan käräjäoikeudesa hän  väitti että Jukka Lahti oli kuollut kun hätäpuhelu alkoi, kun taas syytäjä katsoo, että Lahti surmattiin Hätäpuhelun kestäessä kohdassa 01.44--02.40, jolloin puhelin oli Amandan kädessä.

Se Hätäpuhelu, jota on nyt kuunneltu täällä Murha.infossa parin vuoden ajan monin korvin on siis se, joka saatiin nauhoitetuksi runsaan 4 minuutin aikana. Taustalla soi koko ajan ne se mitä Allu oli oven takaa kuullut. Ja siihen päälle äänittyivät m.m. Annelin ja Amandan dramaattiset avunpyynnöt. He pyysivät apua poliisilta isälle, jonka he olivat juuri murhanneet. Näin he siis välittivät poliisin kuultavaksi tekemänsä murhan - samalla kun he näyttelivät toista murhaa, muita ääni ei talossa ollut.

Syyttäjällä on kaksi todistuslinjaa, joista toinen perustuu Allun kertomukseen, jonka varassa siis saatiin tilaisuus uuteen oikeudenkäntiin ja toinen jonka varassa aiotaan voittaa juttu. Ensimmäistä hän käytti saadakseen KKO:lta uuden mahdollisuuden Satakunnan käräjäoikeudessa, jossa hän oli 2010 voittanut jutun. Toinen linja palaa samaan näyttöön, jonka varassa syyttäjä hävisi tämän jutun Vaasan hovioikeudess 2011.

måndag 22 juli 2013

Puheenvuorojani Murha.infossa

Blogiani luetaan niin vähän, että en tuo sinne keskustelua. Tässä viimeisiä puheenvuorojani Murha.infossa.


Ongelmana on siis, että näitä lasten videoita ei ole kukaan keskustelijoista nähnyt. Minä olen katsonut kaikki videot jotka koskivat Ulvilan surmaa hovioikeuden vapauttavaan päätökseen saakka. Niissä eivät lapset saa puhua kuin siteeksi, suosituin ilmaisu on yyy.., en muista jne. Poliisi ja psykologi puhuvat kilpaa. Amandaa itketetään jatkuvasti, hän kaipaa syvästi isäänsä.
Ei ole mitään syytä olettaa, että lsh-videot olisi laadittu toisin.

LSH-videot on asetettava siihen tilanteeseen, jossa ne syntyivät, elo-syyskuussa 2011. Äiti oli vapaana 19/09 saakka ja hän vaati lapsia hoitoonsa. Lapsista ainakin yksi, ehkä kolmekin oli kuitenkin jo ehtinyt kertomaan syyttäjälle, että äiti on isän murhaaja. 

Olen kirjoittanut tästä monta kertaa, mutta keskustelussa ei pohdita lsh-jutun motiivia. Tällaiset syytökset ovat hyvin tavallisia silloin kun riidellään avioeron jälkeisestä lasten huollosta. Nyt on kysymys Auerin lasten huollosta, jonka lsh-syytökset ratkaisevat.

Myöskin väitetyillä rikoksilla pitää aina olla motiivi. Nyt ei mainita Kukan ja Annelin motiiveja, jos se ei sitten ole, että he ovat seonneet saatanan palvontaan ja ryhtyneet paholaisen käskystä hirmutöihin.

-----
Tässä ollaan palaamassa siihen puolustuksen menettelyyn, joka johti langettavaan tuomioon sekä käräjä- että hovioikeudessa, nimittäin tilastolliseen vertailuun. Ei lsh-rikoksia voida todistaa lasten iholta löydettyjen arpien lukumäärän perusteella vaan, jos nämä arvet vahvistavat lasten väitteet siitä kuinka rikokset on tehty.

Hovioikeus ei lainkaan kerro kuinka esimerkiksi 105 viillon arpea yhdessä lapsessa liittyy lsh-rikokseen. Ainoa tieto, joka selostuksesta selviää on, että Amandasta ei rikoksen merkkejä löydy
-------

Syyttäjän korkeimmalle oikeudelle toimittamasta materiaalista on 400 sivua julkistettu. Kävin ne heti lävitse eikä sieltä löytynyt muuta kuin ne salaiset lasten todistukset. Näistä on sitten syyttäjä pyytänyt lausuntoja. Lopputulokseksi jää, että syyttäjällä ei ole muuta kuin pienten lasten äitiään syyttävät todistukset. Todistaja Amanda kumoaa ne oikeuden istunnossa, mutta jo antamillaan videohaastatteluilla. Tässä Amanda on aivan omaa luokkaansa, koska hän osallistui tapahtumiin kun isä murhattiin.

Uuteen aineistoon sisältyy myös muutama todistaja, jotka ovat sopeutuneet siihen tilanteeseen, että Annelia syytetään uudelleen miehensä murhasta. Todistajat sanovat, että olin murhaan jälkeen Annelin puolella, mutta sitten kun lehdet kirjoittivat… Toinen todistaja korjaa tietoa siitä koska valot sammuivat murhakodissa.

Hyvin kepein eväin syyttäjä lähtee uudelle kierrokselle. Annelin kannalta tämä on yhdentekevää kun hän on joutunut oikeusmurhan uhriksi saa istua vankilassa salaisten todistusten perusteella. Jos syyttäjä onnistuu salaamaan oikeuskäynnin murhasta, ei se vakuuta, epäilyt lsh-tuomiosta nousevat siitä kun kaikki on salaista

Aivan toinen asia on se hirvittävä Annelin parjaus, jota on nyt harrastettu jo kuuden vuoden ajan, eikä vähiten täällä. Hän pitääkin vankilaa nyt turvallisena paikkana.

------

Ei hovioikeuden vapauttavan tuomion lainvoimaisuutta päästy koskaan tarkastamaan kun Turun käräjäoikeus pidätti Annelin hänen omien lastensa todistusten perusteella - hyväksikäytöstä. Näiden todistusten sisältöä ei ole koskaan kerrottu, sen sijaan Turun hovioikeus on laatinut selvityksen, joka on kertoo siitä kuinka paljon asiantuntijoita on kuultu. Mutta esimerkiksi sitä ei kerrota mitenkä lapsista muka löydettyjen arpien perusteella voidaan todistaa seksuaalista hyväksikäyttöä.

Tutkija, joka ei spekuloi joutuu toteamaan, että Vaasan hovioikeuden päätös on edelleen viimeinen sana Ulvilan surmassa. Se, että Anneli Auer ei ole vieläkän vapaana on oikeusmurha. Satakunnan käräjäoikeus ei ole vanginnut häntä uudelleen Ulvilan surmasta.

-----

Toinen kierros yrittä nyt päästä alkuun, mutta syyttäjän menestys salatussa lsh-jutussa on houkutellut hänet yrittämään samaa menettelyä murha-jutussa. Tämä on kuitenkin hyvin harvinaista. Oikeusministeriön tilaaman tutkimuksen mukaan vain yksi prosentti (1%) murhajutuista joutuu jonkinlaisen salailun kohteeksi. Tämä johtuu siitä, että kun ihmisiä tuomitaan elinkautiseen vankeuteen pitää se tapahtua avoimien todistusten perusteella. Tietojen arkaluontoisuudella ei lain mukaan ole merkitystä, jos niitä tarvitaan murhan todistamiseen. Kts blogiani

Toinen ongelma-asia on murhaajan etsintä. Tässä on hovioikeus vakuuttavasti hylännyt yhden linja, vaimon syyllisyyden. Jälellä on siis ainakin kolme linjaa
1. Murhaaja löytyy perhepiiristä, siis Jukan tai Annelin sukulaisista
2. Murhaaja löytyy Jukan työpaikalta, Luvatasta
3. Murhaajalla on ollut ideologinen perusta, hän on merkinnyt Jukan saatanan pavojaksi tekemällä häneen samoja merkkejä, joita väitettiin löytyneet lsh-jutun ja murha-jutun päätodistajasta Amandasta ja toisesta Auerin lapsesta.
Kaikkiin näihin tutkimuksiin voidaan lähteä motiivista. Ykköstä olen käsitellyt, ZEM on tutkinut kakkosta, mutta kolmonen on vielä ilmassa.

Jukkaa on voitu epäillä uskovaisten mielestä pahaksi kahdessa asiassa. Hän oli sivistynyt ateisti. Toisaalta hän osallistui homouden hyväksymisen historiaa käsittelevän väitöskirjan tekoon. Kirjaa vastaan eräs psykiatri nosti oikeusjutun, jossa väitöskirjaa vaadittiin kiellettäväksi. Sanavapaus voitti Tampeereen käräjäoikeudessa 1999. Kirjan teossa oli myös Jukan läheinen ystävä Pekka Puputti, joka katosi Jukan murhaa seuranneena yönä ja löydettiin kuukausia jälkeenpäin soutustadiolta hukkuneena.

Tärkeää on myös, että murhapaikalta löydetty DNA on menettänyt merkityksensä siinä mielessä, että sen perusteella ei voida pois sulkea murhaajaehdokasta kuten aikaisemmin tehtiin. DNA voi kuulua murhaa tutkineelle poliisille.

----

Tietenkin olisi aivan toista keskustella Ulvilan murhasta ja sen tutkimustyön seurauksena syntyneestä lsh-jutusta jos ei äärimmäistä salailua olisi käytetty.

Nyt on jokaisessa analyysissä lähdettävä siitä, mitä tiedetään nimittäin, että ensin tuli Annelin yllättävä vapauttava tuomio, sitten lasten merimatka ja sen seurauksena Ari Auerin tekemät videot. Tältä pohjalta syntyi valituspyyntö korkeimmalle oikeudelle, joka ei voinut johtaa Annelin vangitsemiseen. Edessä oli perheen eheytyminen.

Sitten syntyivät - elo-syyskuun - aikana lasten kertomukset saatanan palvonnan aiheuttamasta viillonnasta ja raiskauksista, joista ei ”mustaa valkoisella” ole annettu vaikka syytetty itse sitä pyytää. Tässä laskeutuu paksu esirippu Ulvilan surman tutkinnan päälle. Sitä Satakunnan käräjäoikeus haluaisi hieman raottaa, mutta syyttäjä on valittanut tästäkin. Valitus jätettiin 15/07, mutta sekä käräjäoikeus että Vaasan hovioikeus kieltäytyvät jo viikon ajan antamasta edes sitä valitusta. vielä on viikko vastavalituksen jättämiseen, mutta sen käräjäoikeus kieltää muilta kuin asianosaisilta. siis kysmyksessä ei ole asianosaisten asia vaan yleisö-julkisuus.

Siis niin Kuolema kuin me muutkin joudumme käsittelemään Ulvilan surmaa vain todellisten tapahtumien pohjalta. Lasten eristämisestä tieto tulee Niina Berg'iltä, jota kokemukseni mukaan pidän luotettavana

Toinen mahdollisuus on yhtyä siihen kuoroon joka Hejacissa pieksää niitä, jotka eivät vielä ole vakuuttuneita Annelin pahuudesta. Siellä ei mustaa valkoisella kysytä

----

"Amatöörien ilmaisohjelmilla" on se etu, että niillä tarvitseee vain löytää ääniä Hätäpuhelun taustalla, jota Tiina Niemi ei toisella kuuntelukerralla enään kuullut. Hän siis väittää, että ketään ei ollut asunnossa kun hän ei kuule. Hovioikeudessakin tällä oli vaikutusta mutta ei läheskään siihen saakka, että anneli olisi tuomittu.

Nyt on Tiina Niemi saanut uuden pähkinän purtavakseen. Hänen pitää kuulla, että osa Hätäpuhelua tuleekin nauhalta.

----
Hovioikeuden selostus oli todella hätkähdyttävä asenteellisuudessaan. Siinä asetetaan vastakkain Amandan valaehtoisesti todistamat asiat ja pienten lasten vuolaista tarinoista poimitut kohdat. Mitään tällaista ei löydy käräjäoikeuden suppeammasta mutta asiallisesta selostuksesta. Erityisen tärkeää on, että KO hylkää ajatuksen, että rikokset olisi tehty saatanan palvonnan osana. HO vaikenee kokonaan tekojen motiivista, joka ilmeisesti on siis jälleen saatanan palvonta.

Tärkeäksi osoittautui myös todistajalista, joka on mm blogissani. Saan sen vaikutelman, että puolustus on lähinnä turvautunut ystävien vakuutuksiin ja akateemisiin argumentteihin. Täällä joku arvioi, että puolustus oli pyrkinyt kumoamaan syyttäjän väitteet tilastotiedoilla lasten raiskauksista.



Katsoin mitä Hejac ketjussa kirjoitetaan. Siellä ovat samat vannoutuneet Annelin syyttäjät kuin täälläkin, mutta ilman uusia faktoja. Samaa syvää vihaa Annelia Aueria ja muitakin häntä puolustavia henkilöitä vastaan toistetaan kaikissa puheenvuoroissa. Uutena aiheena niiden nimimerkkien vainoaminen, jotka eivät syytä Annelia kaikesta.

Olen kyllä ollut kutsuttuna Hejac-palaveriin, jossa tapasin ihan tavallisia ihmisiä, jotka uteliaasti tutustuivat mukana tuomaani aineistoon. Tämä ketju on aivan eri asia, en suosittele sen lukemista kellekään. Siellä ei ole moderointia, joka pitäisi keskustelun edes niissä puitteissa kuin täällä murha.infossa.

Ehkä pitäisi keskustella omilla nimillä

----


Tässä Tara puhuu aivan toisesta asiasta. Tietenkään lapsilta ei voi vaatia sitä mitä kaikissa lasten puhutteluissa yritettiin. Kamalan tilanteen muistelua. Isän poismeno oli hyvin vaikea perheen sisällä niin kuin aina traumasta puhuminen. Siitä puhuttiin Auerin perheessä hyvin vähän. Tämä on aivan toinen asia kuin kesälomamuistojen verestäminen tai isän kuvan pito piirongilla. Uusi mies piti sitä liiallisena.

Kun lapset annettiin Ari Auerin huoltoon muuttui tilanne täysin. Ari pyrki pyyhkimän pois lasten mielestä koko heidän aikaisemman elämänsä, ei suinkaan vain isää. Tästä tilanteesta on Anneli antanut yllä olevan lausunnon. Hän polemisoi siinä myös Auerin poikaa vastaan. Iltalehti julkistaa vain pojan pimeät puheet, minä nostan esiin Annelin todistuksen.

Kuolema on lähtenyt kehittämään aivan pimeitä väitteitä, ei niihin pidä vastata kun ne ei ole kysymyksiksi tarkoitettu.

----

Auerin tapauksesa on kaksi vastavoimaa. Kasvatusisä Ari Auer on eristänyt lapset toisistaan ja sukulaisista kts blogi NiinaBerg. Äiti on sopeuttanut lapsiaan elämään isän pois menosta huolimatta, mm pitämällää isän kuvan esillä. Tämä selviää hänen kuulustelustaan 2011-10-29.

Tosiasiassa olemme muistelleet usein Jukkaa ja
olemme katselleet vanhoja valokuvia yhdessä. Olen myös koonnut valokuvakirjoja, joissa
on kuvia Jukasta ja Lapsista yhdessä. En ole ainoatakaan terapia-istuntoa pitänyt.
Tällä hetkellä olen huolissani ja suruissani siitä, että nyt kun lapset asuvat Arin ja Minnan
luona, niin onko koko tämä minun ja Jukan menneisyys pyyhitty pois lapsilta.
Nuorimmaisen lempinimi on ollut melkein vauvasta asti Masse ja kerran vankilatapaamisissa
Masse on ilmoittanut, että häntä ei enää kutsuta Masseksi vaan Auroraksi. Olen kysynyt tähän syytä ja syynä oli se, että Ari Auerin mielestä Massesta tulee Mieleen Massey
Ferguson -traktori ja tästä syystä häntä ei saa kutsua Masseksi. Mielestäni sijaisvanhempien
toiminta on mennyt liian pitkälle, kun he alkavat muuttamaan lapsen nimeä eli
hänen vanhaa identiteettiään. En tiedä onko heillä esillä mitään valokuvia minusta tai Jukasta, mutta tuskin on. Meillä taas on koko ajan ollut lipaston päällä kuva Jukasta.
Olen tilannut myös sellaisen kuvasarjan, joka on otettu meidän viimeiseltä yhteiseltä lomamatkalta. Tässä on kuvia meistä kaikista ja yhdessä kuvassa ollaan me kaikki poislukien
Amanda, joka on kuvan ottanut. Tllä hetkellä tämä on Amandalla, joka on edelleen
ylläpitänyt muistoja meidän perheestä. Olen tehnyt myös sellaisen valokuvataulun, jossa Alexandra istuu Jukan sylissä. Tämä oli pitkään meidän keittiössä ja siitä olen siirtänyt sen Alexandran ja Aurona huoneen kaappiin talteen. Tilalle keittiöön olen laittanut lapsen aurinkoisen piirustuksen. Tämä liittyi siihen, kun Jens Kukka sanoi, että meillä on vähän liikakin muistoja esillä Jukasta ja meidän pitäisi päästä yli.
Meillä on kaikki vanhat kuvat edelleen tallella ja minulla on myös joitakin Jukan vanhoja
vaatteita tallella. Nyt kun minä en ole ylläpitämässä Jukan muistoa, niin miten lasten nyt käy.
Ymmärtääkseni nämä kolme nuorinta eivät ole olleet pitkään aikaan tekemisissä myöskään
Jukan siskojen kanssa, mutta Amanda on tavannut heitä edelleen.

Tunne yhden tapauksen, jossa terapeutin aikaan saamat valemuistot ovat ratkaisset. Thomas Quickin terapeutti Birgitta Ståhle oli päätodistaja kaikissa oikeudenkäynneissä, jotka nyt on peruttu. Hän otti terapiassa aina vaan uusia selvittämättömiä murhia esille, jotka hän sai Quickin tunnustamaan. Huumausaineet ratkaisivat. Terapian tulokset hän vei suoraan poliisille.

Luettelossa todistajista on paljon nimiä, joiden taustaa en tunne. Heitä on kaikkiaan 50. Ei ole mahdotonta, että joku heistä on todella se terapeutti, joka aloitti tammikuussa 2011. 

Olennaista on että oikeudessa selvitetään kuinka terapeutti on osallistunut valemuistojen syntyyn. Tässä tilanne on hyvin vaikea, kun terapeutin tehtävä oli alussa sopeuttaa lapset siihen, että heidän äitinsä olisi muka murhannut isän. Sitten oikeus päätti toisin ja terapeutti olisi joutunut kääntymään 180 astetta. Amandan poissulkeminen jo alussa osoittaa, että terapeutille ei totuus ollut tärkeintä vaan odotettavissa oleva tuomio.

---

Arvoisa "aloittelija". Ari Auer vei pienet lapset pitkälle merimatkalle, mitä "vannnomista" on tämän tiedon esiin tuomisessa? Samanlaisia faktoja olen syöttänyt tänne siitä lähtien kun aivan yksinäni istuin KKO:n arkistossa katsomassa kuulusteluvideot ja kuuntelemassa Hätäpuhelun. Oliko tätmäkin vannoutumista? Nyt olen julkistanut omassa blogissani kaikki lsh-todistajat ja nostanut täällä esille muutaman tärkeimmän. Onko tämä "vannomista"

Et ole ilmeisti aikaisemmin seurannut kirjoittelua täällä. Siinä ei suinkaan ole Annelin puolustajia contra Annelin vihaajia. Osa kirjoittajista kesksutelee uusia faktoista ja siten saavat niskaansa hirveät haukkumiset. sinä kallistut tälle haukkumislinjalle, vaikka on täällä pahempiakin.

Ei Anneli voinut mitään terapoida kun hän istui vankilassa 2009 /syyskuu - 2011/toukokuu. On välttämätöntä kertoa kuinka terapeutit valmistivat pieniä lapsia siihen, että äiti jää vankilaan eliniäksi. Tämä tapahtui 2011/tammikuu - 2011/toukokuu. Sitten asiaan ryhtyi Ari Auer

Aivan toinen asia on se, että asiantuntijat ovat katselleet lasten tarinoita videolta. Niitä vat nähneet sellaiset todistajat kuin

Pirjo Lehtonen, vs. johtaja, Turun kasvatus- ja perheneuvola
Sini Vehkaoja .psykologi Helsingin Osaamiskeskus
Mikko Niemelä . Aapeluskoti Tuohinen
Marko Tauno Sakari Levonen Vuoden poliisi 2007, IT teknikko
Katarina Elisabeth Finnilä ja Pekka Olavi Santtila Åbo akademin tutkijoita.
Paikallistakaa lisää todistajia, nimet ovat blogissani

Sensijaan ei ole mitään tietoa kuka hoiti terapian, jossa syntyivät murhayötä koskevat valemuistot. Niitä tarvittiin niin kauan kun oli todennäköistä, että äiti jää vankilaan


torsdag 18 juli 2013

Todistajat Turun hovioikeudessa


Arvoisat lukijat. Autatteko tunnistamaan asiantuntijat seuraavasta listasta.

- Heli Maija Helena Heistman .
- Jarmo Sakari Myllymäki
- Marko Tauno Sakari Levonen, Vuoden poliisi 2007, IT teknikko
- Pekka Pentti Sorjonen
- Taru Tuulikki Kujanpää
- Mirka Tuulikki Peitsiö
- Ari Kalevi Auer
- Minna Helena Auer
- Anu Susanna Aromäki-Stratos
- Sanna-Kaija Tuulikki Nuotio
- Anja Elisabet Seppälä
- Julia Charlotta Korkman, PsT, psykologi; Åbo Akademi ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, Lasten ja nuorten oikeuspsykiatrinen osaamiskeskus
- Jorma Kalevi Piha,professori, ylilääkäri; Turun yliopisto ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri
- Markus Lauri Antero Heinimaa
- Minna Marja Joki-Erkkilä, LL, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri; Pirkanmaan sairaanhoitopiiri , Lasten oikeuspsykiatrian työryhmä
- Timo Pekka Hurme .
- Kaarina Hannele Salmi .
- Riina Annika Marjaana Airo .
- Satu Sinikka Konttinen .
- Sari Maarit Lintula .
- Nicholas Rurik Kukka 
- Sebastian Ruben Kukka .
- Katarina Elisabeth Finnilä .
- Pekka Olavi Santtila,
- Anne Kaarina Poromaa .
- Manit Irina Kosunen .
- Petri Juhani Kosunen .
- Saara Maria Laitinen-Krispijn .
- Agneta Viola Auer .
- Reijo Kalevi Auer .
- Mikko Petteri Niemelä .
- Ritva Tammelin .
- Jyrki Tuure Kalervo Heinonen .
- Anna-Maria Katariina Pokela .
- Sini Johanna Vehkaoja .
- Vasilisa Järvilehto Pvm: 04.02.2013
- Tiina Meeri Sinikka Väkiparta .
- Aija-Mari Maunula
- Teija-Leena Hyytiäinen .
- Merja Hannele Oksanen .
- Anu Marjatta Suomela .
- Anna Katja Benyamina .
- Börje Jarl Kukka .
- Harry Juhani Salmimaa
- Kirsi Päivikki Savikurki .
- Esa Kalevi Korkia-aho .
- Pasi Petteri Kujala .
- Ilkka Sakari Jatkola .
- Kari Risto Kalevi Toivanen .
- Pirjo Annikki Lehtonen .
- Anu Susanna Laune, Kukan sisko .
- Arne Myhre .