måndag 19 mars 2012

Syyttäjän uusi lavastus Ulvilassa


Syyttäjä on valitusanomuksessaan KKO:lle laatinut uuden lavastuksen Ulvilan murhassa. Sen koossapitävänä tekijänä on Anneli Auerin syyllisyys murhaan. Lavastuksen todistaminen perustuu Auerin pienten lasten puheisiin, viiden vuoden takaisista tapahtumista. Tärkeintä on, että murhaa ei muka suoritettu hätäpuhelun aikana. Jukka Auerin äänet oli nauhoitettu aikaisemmin ja nauha soitettiin hätäpuhelun alussa. Tämän todistaa Annelin poika. Sitten Anneli iski miehensä kuoliaaksi esineellä, jonka hän kätki pakastimeen. Esineen hän haki pois myöhemmin. Sama poika muistaa vasta nyt kuulleensa pakastimen sulkemisen.

Verta ei tullut Annelin päälle kun häntä suojasi joko ruskeat pyyhkeet tai sitten laudasta kyhätty kilpi. Tämäkin tieto perustuu pienten lasten todistuksin.

Kaikki nämä todistukset pitäisi löytyä kuudesta lasten videoista, jotka on jätetty KKO:lle, mutta niitä ei saa katsoa. KKO on päättänyt salata ne kunnes uusi oikeusistunto tulee, joka päättää todisteiden julkisuudesta. Se tuleeko vielä uusi oikeudenkäynti riippuu kuitenkin juuri näistä videoista. 

Syyttäjän lavastus poikkeaa käräjäoikeuden tuomiosta, joka sekin esitti lavastuksen, jolla Annelin tuomittiin syylliseksi. Käräjäoikeuden mukaan Anneli soitti hätäpuhelun tyttärensä harhauttamiseksi, hän aloitti puhelun, mutta ojensi sitten puhelimen tyttärelleen, jotta tämä ei näkisi kun Anneli kävi surmaamassa miehensä. Surman jälkeen hän palasi puhelimeen. Tämän jälkeen tytär näki murhaajan poistuvan, mutta tähän ei käräjäoikeus usko.

Syyttäjä perustaa lavastuksensa tapahtumiin asunnossa, joita tytär ei voinut olla näkemättä. Jos syyttäjän väittämät asiat olisivat tapahtuneet olisi tytär tietenkin nähnyt ne, mutta kertoo nähneensä vain murhaajan lähtevän asunnosta, johon hovioikeus perustaa vapauttavan tuomionsa.

Oikeuden todistelussa esiintyy video, jossa äiti 2009-10-06 yrittää vakuuttaa tyttärelleen, että tämän lausumilla ei ole mitään vaikutusta siihen, että hänet tuomitaan murhasta. Anneli sanoo: minä jään tänne joka tapauksessa! Mutta tyttöhän on todistaja Annelin syyttömyyden puolesta. Miksi äiti tällaisia höpisee, ei tytär ole sanonut mitään Annelia vastaan.

Keskustelun syynä on poliisin vakuutus, jolla Anneli saatiin ”tunnustamaan”. Tämä keskustelu on syntynyt kun Anneli yritti selittää tyttärelleen, että he molemmat muistivat väärin murhayön tapahtumat. Ulkopuolista murhaajaa ei ollut, oli poliisi vakuuttanut Annelille. Tytär ei keskustelun aikana tiedä, että poliisi oli sanonut Annelille, että tytär olisi muka perunut puheensa ulkopuolisesta surmaajasta. Tätä kuviteltua sanomista Anneli tarkoittaa kun hän puhuu, että tyttären puheet eivät ole aiheuttaneet hänen joutumistaan vankilaan.

Jos syyttäjän lavastukseen uskotaan pitäisi tässä videossa esiintyä kaksi samanmielistä, jotka molemmat ”tietävät”, että Anneli on murhannut miehensä. Ilmeisesti tytär ei ollenkaan ymmärrä mistä on kysymys. Ei hän ole missään vaiheissa perunut sitä, että hän näki murhaajan. Annelille oli tällaista uskoteltu. Tyttö itkee kun hän saa tietää, että äiti uskoo, että hän joka tapauksessa joutuu jäämään vankilaan. Annelin sanoma ei mene lainkaan perille.

Kun syyttäjän lavastus ei toimi tässä videossa, hän onkin leimannut sen salaiseksi, mutta KKO:n arkistossa saa sen katsoa. Se on järkyttävä näyte siitä murhenäytelmästä jonka poliisi sai aikaan kun Annelille syyskuussa 2009 vakuutettiin, että tutkimukset osoittivat että asunnossa ei ollut ketään ulkopuolista.




lördag 17 mars 2012

Syyttäjä levittää väärää tietoa


Syytäjä Jorma Valkama jatkaa Anneli Auerin syyllisyyteen viittaavien vihjeiden tuomista julkisuuteen. Nyt hän on julkistamassa tietoa, jolla ei ole todistusarvoa. Valitusanomus perustui pienten lasten videoihin, joissa ei ole esitutkintalain §39a vaatimia syytetyn kysymyksiä. Ne ovat siis todisteeksi kelpaamattomia, eikä niitä voida edes uusia (kts EIT:n päätös 2010-09-28)


Iltalehti 2012-03-14 kertoo, että yli kymmentä uutta henkilöä on kuultu.
Valkama puhutellut Auerien tuttavia, joka olisi pitänyt tehdä vuosina 2006--2009 kun etsittiin Jukka Lahden murhaajaa. Ne olisivat ehkä johtaneet murhaajan jäljille. Mutta nyt Anneli Auerin syyttäminen lapsiin ja eläimiin kohdistuneista rikoksista on muuttanut mielipiteet Annelia vastaan. Kaikilla nyt kuultavilla henkilöillä on käsitys siitä onko Anneli murhannut miehensä. Heidän lausuntonsa on nyt nähtävä tätä taustaa vastaan.

Mistä tiedän, että mielipiteet ovat kääntyneet hovioikeuden antamaa tuomiota vastaan? Vapauttava tuomio hovissa ei suinkaan ollut yllätys kun luetaan käräjäoikeuden eriävän tuomarin, Mikael Illmanin selvitys (23 sivua).

Yleisen mielipiteen muutoksen voi lukea <murha.info> keskustelupalstalta, jossa on yli 10.000 mielipidettä. Ne ovat nyt niin jyrkästi hovioikeuden tuomiota vastaan, että minut ajettiin sieltä ulos kun puolustin hovin vapauttavaan tuomiota. <Info.Murha.fi> on myös ketjussa <Syyttäjän valituslupahak. KKO:lle ja uudet todisteet >Kirjoittaja Valhalla Maaliskuu 03, 2012 - paljastanut kaikkien todistuksen antaneiden lasten nimet ja vielä samana päivänä taksikuskin nimen.

Viralliset dokumentin antavat aineiston Auerin perheen sisäisten suhteiden selvitykseen sen verran kun tätä tarvitaan hovioikeuden päätöksen tueksi. Avainhenkilö on Annelin vanhin tytär. Hänen ensimmäinen haastattelunsa heti murhan jälkeen kirjasi vain ne tapahtumat, jotka olivat jäänet 9-vuotiaan tytön mieleen kauheasta yöstä. Niistä selviää, että talossa oli ulkopuolinen henkilö.

Tyttöä puhutteli ammattipsykologi myöhemmin ja saatiin tietää, että hänen ja pienten lasten välillä oli ristiriita. Tyttö meni aikaisin nukkumaan jotta äiti voisi keskittyä riehuviin pikkulapsiin. Juuri nämä ”riehujat” ovat nyt antaneet uuden todistuksen murhayöstä. Se kääntyy myös vanhinta tyttöä vastaan kun väitetään, että Jukan ääni nauhoitettiin aikaisemmin ja soitettiin hätäpuhelun aikana. Tästä on tyttären täytynyt olla tietoinen.

Näin toimii Auerin perheen sisäinen ristiriita. Se oli äidin ja vanhemman tyttären rintama pieniä lapsia vastaan. Jukka Lahden ristiriidoista perheensä sisällä ei ole todistajien antamaa tietoa. 

Toinen kohta, johon Valkama on antanut väärän värin on äidin ja tyttären keskustelu 2009-10-06. Tätä kuvaa käräjäoikeuden tuomari Mikael Illman seuraavasti:
Videotaltioidusta kertomuksesta ilmenee se, että Auer perustaa tunnustuksensa poliisilta saamiinsa tietoihin eikä omiin muistikuviin. Auerin motiivi tyttären kanssa käymäänsä keskusteluun on ollut huoli tyttären hyvinvoinnista. Auer on halunnut vakuuttaa tyttärelle, ettei äidin vangitseminen ole johtunut
tyttärestä tai tämän poliisille antamista tiedoista.

Valkamalle tämä keskustelu on
Anneli Auerin tyttärelleen ja kaikille videonkatsojille antama tunnustus Jukka Lahden surmaamisesta.

Siis taas kerran ollaan siinä tilanteessa, että syyttäjä levittää väärää tietoa tutkimuksen kehityksestä. Yleistä mielipidettä lietsotaan Anneli Aueria vastan, mikä on hyvin vahingollista siinä jutussa, joka on häntä vastan nostettu ja joka perustuu täydelliseen salailuun. Salailua Valkama yrittää myös anomuksessaan KKO:lle. Hän viittaa yllä mainittuihin videoihin, mutta yrittää saada ne salaisiksi, vaikka ne sisältyvät jo päättyneeseen avoimeen oikeudenkäyntiin.


Syyttäjä ei itse pysy piirtämänsä kuvan mukana. Jos äiti ja tytär olisivat yhdessä nauhoittaneet ja lavastaneet murhan eivät he voisi puhua niin kuin keskustelussa 2009.10.06. Siinä eivät suinkaan puhu salaliittolaiset vaan äiti, joka uskoo poliisin sanomaan. Syyttäjä ei piittaa siitäkään että käräjäoikeus katsoi, että Anneli oli harhauttanut tytärtään hätäpuhelun avulla.